Asenteen tärkeys

Asenne itseensä ja omaan tekemiseensä on jokaisen homman ydin. Se on myös avain motivaatioon ja syyhyn, miksi sitä koittaa aloittaa itsensä lempeän kiusaamisen sohvalla istumisen sijasta ja haastamaan itseään.

Olin kirjoittanut muutaman postauksen itselleni yksityisenä, ennen kuin päätin tehdä tästä blogista julkisen päiväkirjan etenemisestäni. Luin postaukset, ja järkytyin siitä negatiivisuuden määrästä mikä niistä kirjoitetuista sanoista huokui. Itsensä ruoskimista ja alas painamista - katkeruutta ja selkeää pahaa oloa.
En voi sanoa rakastavani omaa ulkomuotoani tai että katsoisin itseäni hyväksyen, varsinkaan tässä tilanteessa. Mutta en tahdo silti mennä enää samaan mielentilaan, mikä niistä vanhoista postauksista huokuu. Tuntuu että niiden ympärillä leijuu paha ilmapiiri.
Mitä voisin oppia niistä postauksista, on se että itselle pitää olla myös armollinen. Ainakin välillä. Joinain hetkinä se henkinen piiska heiluu ja lyö verille näpit ja selän, mutta eipä se oikeastaan auta mitään että ruoskii itseään, ja jää vellomaan siihen itsesäälin tunteeseen, vaikka ehkä on ihan sallittua joskus upota siihenkin hetkeksi.

Ulkomuoto ei pitäisi kuitenkaan olla se syy, miksi tahtoo lähteä itseään ja elämäänsä muokkaamaan. Pakko se on tietenkin myöntää, että se leuan alle ilmestynyt kaksoisleuka ei peilissä mairittele, ja siitä jos jostakin tahtoisin eroon. :D Mutta pitäisi lähteä hakemaan myös sitä paljon puhuttua hyvinvointia. Olen yleensä todella väsynyt, kunto on huono enkä jaksa kävellä reippaasti pitkiä matkoja. Uskon että jalkojen kipeytymiseen seisoskelun ja kävelemisen jäljiltä vaikuttaa hyvin paljon oma painokin.

Meikäläisen naama kesällä 2015

Vaikea sitä on kuitenkaan normaalikokoiselle taikka hoikalle ihmiselle selittää, miten tukalaa on välillä olla paksu. Joskus kun asia tulee esiin, että olen paksu, niin reaktiot ovat vähätteleviä "No älä nyt puhu tuollaisia" -tyylisiä. En aiokaan siis puhua enää heille jotka eivät ymmärrä, puhun sitten täällä ja ryhmissä joissa se on sallittua. Varmasti on joku muukin, joka kokee tuskaa siitä, ettei viitsi ostaa isompia vaatteita kun tahtoisi laihtua - sitten ne vaatteet jäisivät samantien liian isoiksi ja on käytännössä heittänyt rahaa roskiin. Mitäpä siinä tilanteessa oikein voi tehdä? Tätä pohdin hieman liian pienissä vaatteissa, kun rahaa ei todellakaan liikaa pienellä ihmisellä ole.

Näitä hommia pitäisi painaa ilon kautta - jopa silloin kun se paskasanko kaatuu niskaan. Asenne pitäisi nostaa sieltä ruoskapaalun puolelta kärsivällisyyden tielle - siinäpä minulle työnsarkaa! Enkä usko että olen ainoa ihminen, jolla sama haaste on. Kun pitää asenteen kohdillaan, niin eiköhän hommat ala kulkemaan. Sitä tavoitellessa.