perjantai 30. joulukuuta 2016

Tavoitteet vuodelle 2017

Lupailinkin edelliskerralla postausta uuden vuoden lupauksista ja tavoitteista. Näitä olen alustavasti miettinyt loppuvuodesta, mutta lyödään lukkoon ja keksitään loput nyt!

Aloitan vähän niin sanotusti hömpemmillä jutuilla. Viime vuonna tein yhden hyvän päätöksen, joka on pitänyt 99,7 %:sesti.

* Jatka hajuvesien ja huulirasvojen ostolakkoa toinen vuosi, ja lisätään listaan kynsilakat ja kosteusvoiteet ja muut rasvat. Ehtona uusien ostamiselle on se, että edelliset jutut alkavat olemaan oikeasti lopussa!

* Lopetan livbetteboxin tilaamisen jossain vaiheessa, koska varastot niin täynnä KAIKKEA.

* En osta the Body Shopin joulukalenteria samasta syystä kuin yllä.

Rahaan ja ruokaan ja muuhun hyvinvointiin liittyviä tavoitteita sitten onkin vähän enemmän.

* Joka kuukausi erillinen ruokabudjetti ja muihin juttuihin oma rahansa ja kaikki loppu säästöön, kuten olen tehnyt eli jatkan samaan malliin.

* Viikon ruokarahasta aion käyttää max. 10e herkkuihin.



Ruokaan liittyen...

* Aion vähentää alkoholin juomisen kertaan kuukaudessa, poikkeuksena vapun aika, ja mahdolliset muut parin päivän pakolliset reissut (pakollisista reissuista esimerkkejä: biotieteilijätapaaminen (3pv), juhannus, Ilosaarirock (1-3pv) jne)

* Aloitan hese-mäkki-grilli-pitsa-ym-lakon. Jos pakottava tarve jollekin näistä, niin max. kerta kuukaudessa. Sisältää myös mikropitsat.

Terveyteen ja liikuntaan tavoitteita löytyy, mutta nyt isompia kokonaisuuksia kuin vain pikkuasioita, joihin puuttua.

* Opettelen syömään säännöllisesti.
* Unirytmi! (melatoniinilla sekä ilman)

* Kokeilen kuntosalia / muuta ns. uutta lajia
* Alan treenaamaan ja pitämään lihaskuntoa yllä ehkäisemään selkävaivoja
* Hankin uudet lenkkarit keväällä jotta kesällä olisi mukavampi aloittaa lenkkeily taas
* Vaa'an lukemalla tai tiputetuilla kiloilla ei väliä!! (paitsi lopullinen tavoite mahtua kaapissa roikkuviin vaatteisiin, mutta eipä niillä parasta ennen päivää toisaalta ole.)
* Tänä vuonna mennään vain terveys edellä.

Olen todellakin havahtunut siihen, että selkäni alkaa sanomaan sopimustaan irti pikkuhiljaa. Jalkeilla oleminen saa sen vihlomaan niin, että on pakko päästä istumaan, jotta vihlominen hellittää. Asiaa tuskin auttaa tietokoneella istuminen, jota on pakko kuitenkin tehdä opiskeluiden takia. Äidilläni on myös selkäkipuja, jotka ovat sitten hävinneet liikunnan avulla ja tulleet takaisin jos liikunta on jäänyt... Se onkin tärkein syy itselleni alkaa nyt liikkumaan, että selkä pysyy kunnossa ja jaksaa olla jalkojen päällä ja pystyy olla seisaallaan ja kävellä - ensin se selässä tuntuu kuin jaloissa tällä hetkellä.

Vuodelle 2017 lähden etsimään terveyttä ja kandidaatintutkintopapereita (!). Parempaa uutta vuotta kaikille ruutujen takana oleville!

Vuotta 2017 kohti

Pitkä ja raskas vuosi 2016 vetelee viimeisiään ja aion sille heittää hymyssä suin hyvästit. Vuosi on ollut todellakin monivaiheinen ja raskas, mutta sisältänyt onneksi hyviäkin asioita ja oivalluksia. Olen kokenut kaksi eroa, alkuvuodesta sekä alkusyksyllä, ihastunut nyt loppuvuodesta uudelleen ja nyt olenkin ihan virallisessa suhteessa ♥ Olen vuoden aikana kamppaillut syömisten ja liikkumisen kanssa, kiloja unohtamatta. Olen saanut nimen syksyiselle voimattomuudelle, eli terveydenhoitajalla kävin toteamassa että kaamosmasennus todellakin on kyseessä. Olen työstänyt ajatusta kohtuudesta, laihduttamatta olemisesta ja nyt vuoden lopussa olen havahtunut liikkumattomuuden ja painon nousun haittoihin. Näin joulun jälkeen olo on vielä kaikenlisäksi tuntunut kaksinkertaiselta, koska olen aivan turvoksissa ja kerännyt taas vararavintoa.




Vuoden 2017 alusta (kun vuosi nyt vetelee ihan viimeisiään) aloitan (kliseisesti) elämäntapamuutoksen. Se sisältää pieniä askelia oikeaan suuntaan, ja luulen että muutos voi viedä vuosiakin kokonaisuudessaan. Aion näistä asioista kuitenkin kirjoittaa oman postauksensa, tavoitteista ja lupauksista ensi vuodelle.

Viime vuoden lopussa olin toivoa täynnä, onnellinen ja vakuuttunut onnistuvani kaikessa mitä suunnittelen ja olo uudessa asunnossa oli hyvä.

"Mulla on uusi kämppä. Mulla on uusia mahdollisuuksia ihmissuhderintamalla. Mulla on aikaa tehdä kaikki mitä haluan kun vaan järjestän asiat niin. Musta on tullut vahvempi ihminen syksyn jälkeen. Nyt mä tiedän että selviän mistä vain jos vaan tahdon ja jaksan. Vaikka välillä elämältä tulee naulapyssyllä suoraan päin pläsiä, asiat järjestyy. Mä uskallan kysyä ja kertoa miltä musta tuntuu - mikä on jo todella iso askel itselleni." - 9.1.2016

































Eihän se nyt niin kuitenkaan mennyt, mutta toisaalta en aio enää yhtä kovia tavoitteita itselleni asettaa - esimerkiksi määrää kuinka monta kertaa kävisin yhteensä lenkillä vuoden aikana. Enpä lopulta tullut edes laskeneeksi. Takkiin tuli ihmissuhderintamalla todella kovaa talvella, vain vajaa kaksi kuukautta tuon jälkeen. Toivuin ja podin sitä kesän korville saakka. Sitten vasta pystyin varovaisesti sanomaan että oon ihan OK. Kesällä olin töissä puhelinmyyjänä - kesä kyllä kului, mutta en tuntenut missään vaiheessa saaneeni levätä ja vaihdoinkin töistä melkein lennossa ensimmäiseen kurssiin syksylle, ja siitä asti olen paahtanut niin paljon kuin olen vain jaksanut. Asiaa ei helpottanut kaamosmasennuksen iskeminen, kun parhaimmillaan makasin koko päivän sängyssä ja vääntäydyin yliopistolle vain jos oli pakko. Eli aika harvoin. Mutta sekin on jo alkanut helpottamaan ja piristymiseen on auttanut uusi suhdekin. Joululoman vietin Espoossa ja nyt palattuani Joensuuhun fiilis on melkein väsyneempi kuin ennen lomaa. Kotona on rasittavaa veljen teiniyden takia ja tällä viikolla tehty Tallinnan reissu imi viimeisetkin mehut.

Ensi viikon eli vuoden ensimmäisen viikon ajaksi menen miehen luokse Kuopioon, siellä todennäköisesti sitten lomailen koko loman edestä. Alan samalla toteuttamaan tavoitteitani, mutta niistä tosiaan lisää ensi kerralla.

Kaiken vuoden aikana tapahtuneen takia aion todellakin viskata tämän vuoden romukoppaan ilolla - ja ottaa väsynein mutta kuitenkin ihan hyvin fiiliksin vuoden 2017 vastaan. Bring it on!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kaamosmasennusta ja deittejä

Tovi vierähtänyt viime päivityksestä. Viimeksi taisin pohtia asennetta ja sitä, että lopettaisinko laihduttamisen. Asenne on ollut hukassa ja laihtuminen on todellakin loppunut ennen kuin on alkanutkaan - tämä neiti on vain lihonut. Kumma kyllä, vaikkei edes ole.

Olen kamppaillut jaksamisen kanssa todella paljon viime aikoina. Alkukuusta olin todella hukassa elämäni ja itseni kanssa, inhosin ja vihasin itseäni niin paljon että mietin onko missään enää mitään järkeä. Kavereilleni ajatuksia purettuani he sanoivat, että mene nyt hyvä ihminen psykologille. Sittenpä kovan vastarinnan jälkeen nöyrryin ja varasin ajan YTHS:ltä. Ensin pääsen terveydenhoitajalle, jonka luona tehdään hoidontarpeen arviointi. Ajan sain siitä hetkestä puolentoista kuukauden päähän, eli tasan kolmen viikon päähän tästä marraskuisesta hetkestä. Mietin yhdessä vaiheessa sitä, kirjottaisinko ihan erikseen postauksen koskien masentuneisuutta, mutta voimaa ei ollut asiaan siinä vaiheessa vaikka ajatuksissa kävikin.

Nyt olen voinut pari kolme viikkoa jo vähän pirteämmin - pahin aallonpohja on selätetty, vaikka meinaan kuolla stressiin ja joudun tekemään erinäisiä hengitysharjoituksia päivittäin etten menetä hermojani lopullisesti asialle jos toisellekin. Puhuin ajan varaamisen jälkeen äitini kanssa, ja hän sanoi että hänellä on ollut aina pimeä aika paljon raskaampaa kuin kevät- ja kesäaika. Itsellänikin aallonpohja imaisi mukaansa heti syyskuussa pimeyden tultaessa ja lokakuussa olo oli sietämätön. Ihan selkeä kaamosmasennus, koska olo helpottaa aina radikaalisti keväällä, ja taas syys-lokakuussa tämä alakulo iskee. Kirkasvalolampun ansiosta taistelin itseni edes puoliksi elävien kirjoihin, mutta matkaa on vielä. Unirytmi on vinksallaan ja sietämätön väsymys vaivaa jatkuvasti, olen todella hermostunut ja hermot kireällä, päähän on sattunut jo yli viikon (tod. näk. lihasperäistä kun on niskat ja hartiat varmaan aika jumissa), ja pahin suma koulujuttujen suhteen on osunut tähän marraskuun loppuun. Kandi odottelee, seminaarit pyörii, mutta ei ole voimaa eikä aikaa revetä kolmeen asiaan samaan aikaan. Eli aika sinnittelemistä tämä tällä hetkellä tuntuu olevan.

Täälläkin muuten ollut lunta pariinkin otteeseen marraskuun aikana! Tämä kuva tosin vime vuodelta.

Onneksi yksi piristys on tullut jäissä olevan deittielämän suhteen. Rohkaistuin muutama viikko takaperin lataamaan sinkkuuttani piristämään Tinderin - jälleen kerran. Onnistuinkin sitten eräälle maanantaille sopimaan kahdet deitit - ensimmäiset olivat yhtä laimeat kuin lehmän paska enkä ole ollut yhteydessä mieheen sen koommin, mutta toiset säväyttivät ja tämän miehen kanssa puhun edelleen. Olemme itse asiassa aikeissa nähdä uudelleen, ja olen asiasta iloinen. Oikeastaan piristyminen liittyy tähän olennaisesti, vaikka toki joka päivä on mielessä oma ulkonäkö, vaa'an lukema ja kireäksi käyneet vaatteet. Mitä jos mies hätkähtääkin sitä mitä vaatteiden alta paljastuu ja lähtee pakoon? Niin. Senpä näkee sitten jos tällainen tilanne tulee. Mutta Tinder noin muuten on jäänyt kyllä pölyttymään, jotenkin tämä ihminen vangitsi huomioni kokonaan. Äärimmäisen harvinaista tällaiselle nirsoilijalle.

Syömisen kanssa olen jahdannut kohtuutta, joka on kylläkin vieläkin kateissa. Olen herkutellut lähes päivittäin, mutta olen yrittänyt päästä syyllisyydestä eroon herkuttelun suhteen. Ainoastaan tässä on sellainen pieni ongelma, että sillä rahalla mitä olen ostanut herkkuja, olisin jo ostanut itselleni uuden isomman talvitakin... Valintoja valintoja. Saatan alkaa miettimään tätä aktiivisesti aina kun alkaa himottamaan herkut, rahassa kun ei tule juuri pyörittyä.

Mutta näillä puheilla täytyy sanoa että ensi kertaan, pari aihetta on mielessä, joista olisi kiva kirjoitella lisää. Onneksi joulu tulla puksuttaa hitaasti mutta varmasti (kuukausi!) ja pääsee lomailemaan. Sitä mä ootan.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Asenteen tärkeys

Asenne itseensä ja omaan tekemiseensä on jokaisen homman ydin. Se on myös avain motivaatioon ja syyhyn, miksi sitä koittaa aloittaa itsensä lempeän kiusaamisen sohvalla istumisen sijasta ja haastamaan itseään.

Olin kirjoittanut muutaman postauksen itselleni yksityisenä, ennen kuin päätin tehdä tästä blogista julkisen päiväkirjan etenemisestäni. Luin postaukset, ja järkytyin siitä negatiivisuuden määrästä mikä niistä kirjoitetuista sanoista huokui. Itsensä ruoskimista ja alas painamista - katkeruutta ja selkeää pahaa oloa.
En voi sanoa rakastavani omaa ulkomuotoani tai että katsoisin itseäni hyväksyen, varsinkaan tässä tilanteessa. Mutta en tahdo silti mennä enää samaan mielentilaan, mikä niistä vanhoista postauksista huokuu. Tuntuu että niiden ympärillä leijuu paha ilmapiiri.
Mitä voisin oppia niistä postauksista, on se että itselle pitää olla myös armollinen. Ainakin välillä. Joinain hetkinä se henkinen piiska heiluu ja lyö verille näpit ja selän, mutta eipä se oikeastaan auta mitään että ruoskii itseään, ja jää vellomaan siihen itsesäälin tunteeseen, vaikka ehkä on ihan sallittua joskus upota siihenkin hetkeksi.

Ulkomuoto ei pitäisi kuitenkaan olla se syy, miksi tahtoo lähteä itseään ja elämäänsä muokkaamaan. Pakko se on tietenkin myöntää, että se leuan alle ilmestynyt kaksoisleuka ei peilissä mairittele, ja siitä jos jostakin tahtoisin eroon. :D Mutta pitäisi lähteä hakemaan myös sitä paljon puhuttua hyvinvointia. Olen yleensä todella väsynyt, kunto on huono enkä jaksa kävellä reippaasti pitkiä matkoja. Uskon että jalkojen kipeytymiseen seisoskelun ja kävelemisen jäljiltä vaikuttaa hyvin paljon oma painokin.

Meikäläisen naama kesällä 2015


Vaikea sitä on kuitenkaan normaalikokoiselle taikka hoikalle ihmiselle selittää, miten tukalaa on välillä olla paksu. Joskus kun asia tulee esiin, että olen paksu, niin reaktiot ovat vähätteleviä "No älä nyt puhu tuollaisia" -tyylisiä. En aiokaan siis puhua enää heille jotka eivät ymmärrä, puhun sitten täällä ja ryhmissä joissa se on sallittua. Varmasti on joku muukin, joka kokee tuskaa siitä, ettei viitsi ostaa isompia vaatteita kun tahtoisi laihtua - sitten ne vaatteet jäisivät samantien liian isoiksi ja on käytännössä heittänyt rahaa roskiin. Mitäpä siinä tilanteessa oikein voi tehdä? Tätä pohdin hieman liian pienissä vaatteissa, kun rahaa ei todellakaan liikaa pienellä ihmisellä ole.

Näitä hommia pitäisi painaa ilon kautta - jopa silloin kun se paskasanko kaatuu niskaan. Asenne pitäisi nostaa sieltä ruoskapaalun puolelta kärsivällisyyden tielle - siinäpä minulle työnsarkaa! Enkä usko että olen ainoa ihminen, jolla sama haaste on. Kun pitää asenteen kohdillaan, niin eiköhän hommat ala kulkemaan. Sitä tavoitellessa.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Lopettaisinko laihduttamisen ennenkuin aloitan?

Tiedän etten ole kirjoittanut aikoihin, mutta paljon on tapahtunut korvien välissä sillä välin. Olen taistellut herkkujen kanssa - ja se taistelu tuntuu samalta kuin yrittäisi tapella tuulimyllyjä vastaan. Olen ruoskinut itseäni yhdestäkin suklaapatukasta, tietenkin, koska se on herkku. Olen todennutkin että täyskieltäytyminen ei toimi - toivon ja pyrin edelleen pääsemään siihen, että jossain vaiheessa pidän herkkupäiviä, en herkuttomia päiviä. Mutta siihenkin on vielä matkaa, ja olenkin oivaltanut nyt jotain paljon tärkeämpää kuin sen, kuinka monta herkkupäivää voi tai saa pitää.

Olen kuulunut keväästä asti Jenny ja läskimyytinmurtajat -facebookryhmään. Olen lueskellut niitä juttuja, mutta nyt vasta korvieni välissä on oikeasti alkanut tapahtumaan jotakin konkreettista. Olen ystävilleni purkanut sitä, miten ahdistaa olla lihava, miten suuri ongelma syöminen on ja tuntuu, että korvien välissä ei mitään muuta olekaan kuin vikaa. Välillä syöminen ottaa ylivallan kaikesta, en kykene kontrolloimaan hommaa yhtään ja lyön itseäni maahan, koska minulla ei ole tahdonvoimaa ja itsekuria, jota ystävänikin välillä ratkaisuksi tarjoaa.

Kuitenkin tuon ryhmän kautta päädyin lukemaan ryhmässä vaikuttavan ravitsemusterapeutin Patrik Borgin blogia Pöperöproffa, ja sitä luettuani eilen monta tuntia muistin kirjan, jonka ostin pari kesää sitten. Kävin sen kaivamassa kotiin päästyäni hyllyn perukoilta, ja luinkin sitä keskellä yötä puolet samantien. Iloinen yllätys oli se mitä muistinkin - kyseessä oli Patrik Borgin kirja, jota en ollut koskaan lukenut, vaikka sen olin laihdutusinnostuksissani joskus ostanut, mutta se innostus laski kuin lehmän häntä kuukauden jälkeen. Mutta nyt, luettuani jo blogia, on kirjan lukeminen ollut vain lisäboostia samoihin asioihin. Luulen, että aikaisemmin kirjan lukemisesta ei olisi ollut edes mitään hyötyä.



Ydinajatukseni ovat alkaneet pikkuhiljaa muuttua koko laihtumisen ajatuksen suhteen. Minulla on edelleen takaraivossa vinoutunut ajatus siitä, että laihana ja hoikkana on kaikki paremmin. Eräs mies minulle sanoi, että ihailee itseluottamustani, mutta sen jälkeen rupesin miettimään onko minulla edes sellaista? En koe kelpaavani tällaisena mihinkään tai kenellekään - häpeän itseäni välillä niin, etteivät sanat edes riitä. Ajatuksissani laihana minun tai kenenkään muunkaan ei tarvitsisi enää hävetä minua, minulla olisi parisuhde (jonka edellisen loppuminen ei tosin liittynyt millään lailla ulkonäköön, vaan vain ja ainoastaan käytännön asioihin ja elämäntilanteisiin), vaikka tavallaan tiedän ettei se asia liity tai vaikuta siihen tai mihinkään muuhunkaan. Silti mielessäni on pahaa ja väärin olla lihava, koska mediassakin tuomitaan lihavat. Huomaan katsovani muita ihmisiä joskus pahalla silmällä ja miettien, että tuollakin olisi tiputettavaa. Uskon, että siinä peilaan vain ja ainoastaan sitä pahaa oloa, mikä itselläni on omasta ulkonäöstäni, vaikka peitän sen ilmeisesti äärimmäisen hyvin. Uskallan kuitenkin mennä ja tulla mihin huvittaa, uskallan tanssia yksin baarin tanssilattialla enkä suostu ylikäveltäväksi.

Ryhmässä on viime aikoina puhuttu paljonkin siitä, että pitäisi lopettaa laihduttaminen. Puhuin asiasta äitinikin kanssa, hänellä on paljon käytännön kokemusta laihduttamisesta ja etenkin sen epäonnistumisesta, joten voin ottaa oppia hänen kokemuksistaan. Laihduttaminen on sitä, että tehdään jotain asiaa jonkin tietty aika, sitten lopetetaan se ja palataan vanhoihin tapoihin, ja sitten äkkiä huomaakin lihonneensa kaikki takaisin. Kuinka paljon siitä saa hyvää oloa pitkällä aikavälillä? Sitä hyvää oloa pitkällä aikavälillä olisikin tarkoitus lähteä metsästämään, ja päästä eroon vinoutuneista ajatuksista laihuudesta: utopiasta että laihana kaikki on paremmin, kuten ystäväni minulle sanoi.

Olen pikkuhiljaa pääsemässä siihen, että en taida edes aloittaa laihduttamista. Joten vastaus otsikkooni on kyllä.



Luettuani kirjaa ja blogia, paikansin itselleni pari suurinta ongelmaa: ruokarytmi, ruuan määrä ja laatu, sekä tärkein eli se, että nälänsäätelyni on häiriintynyt, enkä tunne nälkää niinkuin normaalit ihmiset, mikä altistaa epäsäännölliselle syömiselle ja ahmimiskohtauksille ja hirveälle himolle herkkuja kohtaan. Päässäni ei olekaan niin pahasti vikaa mitä kuvittelin, vaan syy on suurimmaksi osaksi fysiologinen (mikä biologina on jollain tavalla helpottavaa). Totta kai ongelma erikseen on se, että pääsen eroon lihomisen pelosta, laihuuden utopiasta ja siitä, että sallin itselleni asioita ja niitä herkkujakin. Omat haasteensa tuo totta kai opiskelijaelämän haasteet ja rahan vähyys jo mietittäessä ruokavaliota on iso haaste. Rahaa ei sitten olekaan esimerkiksi liikuntaharrastuksiin jotka maksavat (esim. salijäsenyys tai ryhmäliikunnat) kun asiaa pitemmällä tähtäimellä katsoo siihen asti, että liikuntaa olisi mielekästä alkaa harrastamaan.

Onneksi tästä on vain tie ylöspäin, nyt kun olen oikeasti alkanut miettimään asiaa. Luen kirjan loppuun, alan miettimään miten lähden korjaamaan asiaa ja sitten palailen asiaan tälläkin saralla - sen tiedän että tästä on tulossa pitkä ja kivinen tie, ja Borg onkin kirjoittanut että tälläiset prosessit vievät vuoden jos toisenkin. Luulen että yksin tehtäessä aikaa menee vielä tuplaten.

Lukuvinkiksi siis teillekin:


Löydä tie keveään oloon, Patrik Borg, Otava 2009

Jenny ja läskimyytinmurtajat: https://www.facebook.com/groups/107936829603071/

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Entinen harrastukseni ratsastus

Jossain postauksessa mainitsinkin, että olen aikanaan harrastanut ratsastusta. Haluankin vähän avata sitä enemmän, kun kuitenkin rakkaasta harrastuksesta on kyse.

Aloitin ratsastuksen ala-asteella kovan kinuamisen jälkeen. Taisi olla viitosluokka meneillään, kun kurvasimme Vantaalle pienelle ratsastuskoululle, jossa pääsin alkeiskurssille. Arvata saattaa, että alkeiskurssi ei viimeiseksi jäänyt - seuraavana keväänä vuoden päästä kävin taas kymmenen kerran kortin verran ratsastamassa, ja sitä seuraavana keväänä myöskin. Kävin siis pari kolme kevättä tunneilla, mutta sitten tallin kaukainen sijainti ja tuntien kallius tulivat esteeksi. Sen jälkeen kävin muutamalla satunnaisella tunnilla seuraavien vuosien aikana - kävin Helsingissä kotieläintilalla ratsastamassa sen hevosilla muutaman kerran, ja päädyin kerran Vihtiin irtotunnille.

Vuosilta 2007-2008
Vuosilta 2009-2011
 Kuten arvata saattaa, aktiivisesta ratsastusajastani on vuosia. Olen nyt parin viime vuoden aikana päässyt kuitenkin ihan muutamaan otteeseen ratsastamaan - yliopiston liikuntailtapäivän ratsastustunnit ovatkin olleet ihan korvaamattomia, kun tuntien hinnat ovat vielä olleet alennettuja. Tarkoitus olisi vielä tänä syksynä käydä hevosen selässä samoissa merkeissä.

Miten tämä nyt liikuntaan ja tähän blogiin liittyy, on se että ratsastus olisi itselleni oikeasti paras tapa harrastaa liikuntaa, sillä lähtisin aivan varmasti joka kerta tallille sellaisella liekillä, ettei mitään rajaa. (Ja enemmän innostuneena kuin mikään urheilija koskaan lähtee treeneihinsä! Lyön vaikka vetoa.) Mikään muu liikuntaharrastus ei ole itseäni kunnolla koskaan kiinnostanut, paitsi tanssi sen verran että sitä olen harrastanut ihan tunneilla että joskus itsekseen kotona (ja baarissa :D). Ja se että kehittyy ratsastajana, vaatii myös muutakin treeniä, niin tiedän että tekisin oheislenkit ja treenit mielelläni - parantaisihan se ratsastustanikin. Mutta kun on rahasta kiinni niin... Ei voi mitään.

2014
Ikävä hevosen selkään on kyllä kova. Voi miten paljon olisinkaan valmis uhraamaan omasta ponista ja mahdollisuudesta ratsastaa.

(Kuvat arkistoista, isäni sekä Pauliina Varis)

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Viimeiset kuuluisat sanat

Olen luonteeltani pahimmanlaatuinen pessimisti - ainakin välillä. Yritän kuitenkin löytää asioista niitä positiivisiakin puolia, mutta nyt on tilanne, jossa sekään ei onnistu.

Olen yrittänyt laihduttaa vähän niin kuin aina, olen koittanut olla karkkilakossa, koittanut innostua lenkkeilystä ja koettanut jo melkein pelkän tahdonvoiman avulla tiputtaa ylimääräiset pois. Mutta lienee sanomattakin selvää, ettei se ole onnistunut - en muuten tätä tekstiä naputtelisi.

Ajattelin aloittaa tämän blogin tarinaksi kahdenkympin kriisistä. Blogi kertoo 21-vuotiaasta nuoresta naisesta yli 20 ylimääräisen kilon kanssa - eli aikamoinen kriisi kahdestakympistä. Tarkoitus olisikin siis alkaa paneutumaan siihen, miten ikilaihduttaja voisikin lihomisen sijasta alkaa laihtua - ja siihen miten käy, kun sokerikoukusta koitetaan päästä eroon. Olen koittanut iän päivän aloittaa, mutta nyt kun painan enemmän kuin koskaan, on pakko aloittaa ja tehdä muutos nykyiseen elämääni.

Tämä blogi on myös ruokaa bloggaamisen nälkääni, olen blogannut aikaisemmin nelisen vuotta lifestyleä, mutta sen lopetin keväällä. Suurin ongelma oli kunnon aiheen puuttuminen ja liika pinnallisuus. Joten tämä blogi keskittyy vain tähän elämäntapa-teemaan ja on karkean realistinen, sillä aion kuvata blogin kuvat pääasiassa vain puhelimella.

Toivon etteivät nämä jää kuuluisiksi viimeisiksi sanoiksi, "Nyt aloitan elämänmuutoksen!" Parhaani yritän ettei c;

Se olen minä!