Kuukausi sitten aloittelin ruokavalioprojektia, ja täytyy sanoa että aika kuhmuraista on ollut matka. Aloitin gluteenittomasti ja laktoosittomasti pari viikkoa, ensin lähinnä kokeillen ja toisen viikon ihan ok onnistuen. Sitten pidin gluteiiniviikkoa eli olen mättänyt makaronia ja leipää, eikä oireita ole oikeastaan ollut. Olen tullut päätelmään että laktoosi on ongelmieni syy ainakin runsaasti saatuna, sillä olen vähälaktoosisia tai laktoosittomia tuotteita ostanut, kuten maitoa ja juustoa. Niiden syömisestä ei ole oireita tullut.
Eri asia on tietty herkut ja muut mätöt, niistä tulee aina niin sanotusti tukkoinen ja turvonnut olo. Esimerkiksi kun on ahminut 30 sentin subin sudennälkään tulee pieeenehkö turvotus, voin kertoa. Tai kun on vetänyt Daim-suklaajuustokakun yhdessä illassa lähes kokonaan, laulaa vatsa hoosiannaa ja perä daavidin poikaa. Ei ole mennyt todellakaan ihan kuin strömsössä. :D
Onnekseni laktoosittomuus ei ole vaikeaa tavallisessa syömisessä - katson vain kaupassa minkä tuotteen rivistä valitsen. Suurin osa muutenkin maitotuotteista on saatavana laktoosittomina, kermat, juustot, jugurtit jne. Niitä kuitenkin kuluu sen verran, että olen iloinen että asia on ratkennut näin.
Seuraavaa projektin osasta olenkin alkanut jo hahmottamaan. Olen kirjannut parisen viikkoa syömisiäni ylös, ja olen havahtunut siihen, että syön aamupalaa ja lounaan, mutta päivällinen unohtuu tai sen sijasta syön pari palaa leipää ja koko illan on vähän nälkä. Joskus ja usein aikaisemmin on tullut päivällisen sijasta vedettyä kasakaupalla herkkuja. Eli pyrkimyksenä on lisätä ruokarytmiin päivällinen! Yleensä taitaa olla ihmisillä suurin ongelma se aamupala, mutta oma ongelmani löytyykin illasta. Sama juttu taas tänään ja muistin asian tätä kirjoittaessa, eli tähän on paneuduttava.

Haastan lisäksi itseäni nyt tämän ja ensi viikon olemaan syömättä ylimääräistä sokeria, vaikka se vaikeaa onkin. Ihan siitä syystä, että mulla ei ole vain rahaa käydä kaupassa tällä viikolla ennen tukien tulemista (joten en voi ostaa mitään, en herkkujakaan), joten samaa on helppo jatkaa ensikin viikolla. Olen utelias sen suhteen miten kroppa reagoi ja tuleeko oikeasti olo ettei herkkuja tee mieli jos sen pari viikkoa ilman sokeria viettää.
Ruokavalioprojektin seuraava osa onkin siis illallinen ja tarpeeksi syömistä päivän aikana. Illalliseksi olen ensi hätään keksinyt hyväksi vaihtoehdoksi munakkaan ja niitä on kyllä tullut syötyä todella paljon viime aikoina. Ruokaisamman siitä saa kun iskee mukaan kalkkunaleikettä! :D Illalla on ihan kiva syödä muutenkin jotain vähän vatsalle kevyempää, ja olen pariin kertaan tehnyt jonkin sortin smoothieta munakkaan kylkeen. On hyvvää!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti