Entinen harrastukseni ratsastus

Jossain postauksessa mainitsinkin, että olen aikanaan harrastanut ratsastusta. Haluankin vähän avata sitä enemmän, kun kuitenkin rakkaasta harrastuksesta on kyse.

Aloitin ratsastuksen ala-asteella kovan kinuamisen jälkeen. Taisi olla viitosluokka meneillään, kun kurvasimme Vantaalle pienelle ratsastuskoululle, jossa pääsin alkeiskurssille. Arvata saattaa, että alkeiskurssi ei viimeiseksi jäänyt - seuraavana keväänä vuoden päästä kävin taas kymmenen kerran kortin verran ratsastamassa, ja sitä seuraavana keväänä myöskin. Kävin siis pari kolme kevättä tunneilla, mutta sitten tallin kaukainen sijainti ja tuntien kallius tulivat esteeksi. Sen jälkeen kävin muutamalla satunnaisella tunnilla seuraavien vuosien aikana - kävin Helsingissä kotieläintilalla ratsastamassa sen hevosilla muutaman kerran, ja päädyin kerran Vihtiin irtotunnille.

Vuosilta 2007-2008

Vuosilta 2009-2011

 Kuten arvata saattaa, aktiivisesta ratsastusajastani on vuosia. Olen nyt parin viime vuoden aikana päässyt kuitenkin ihan muutamaan otteeseen ratsastamaan - yliopiston liikuntailtapäivän ratsastustunnit ovatkin olleet ihan korvaamattomia, kun tuntien hinnat ovat vielä olleet alennettuja. Tarkoitus olisi vielä tänä syksynä käydä hevosen selässä samoissa merkeissä.

Miten tämä nyt liikuntaan ja tähän blogiin liittyy, on se että ratsastus olisi itselleni oikeasti paras tapa harrastaa liikuntaa, sillä lähtisin aivan varmasti joka kerta tallille sellaisella liekillä, ettei mitään rajaa. (Ja enemmän innostuneena kuin mikään urheilija koskaan lähtee treeneihinsä! Lyön vaikka vetoa.) Mikään muu liikuntaharrastus ei ole itseäni kunnolla koskaan kiinnostanut, paitsi tanssi sen verran että sitä olen harrastanut ihan tunneilla että joskus itsekseen kotona (ja baarissa :D). Ja se että kehittyy ratsastajana, vaatii myös muutakin treeniä, niin tiedän että tekisin oheislenkit ja treenit mielelläni - parantaisihan se ratsastustanikin. Mutta kun on rahasta kiinni niin... Ei voi mitään.

2014

Ikävä hevosen selkään on kyllä kova. Voi miten paljon olisinkaan valmis uhraamaan omasta ponista ja mahdollisuudesta ratsastaa.

(Kuvat arkistoista, isäni sekä Pauliina Varis)

Viimeiset kuuluisat sanat

Olen luonteeltani pahimmanlaatuinen pessimisti - ainakin välillä. Yritän kuitenkin löytää asioista niitä positiivisiakin puolia, mutta nyt on tilanne, jossa sekään ei onnistu.

Olen yrittänyt laihduttaa vähän niin kuin aina, olen koittanut olla karkkilakossa, koittanut innostua lenkkeilystä ja koettanut jo melkein pelkän tahdonvoiman avulla tiputtaa ylimääräiset pois. Mutta lienee sanomattakin selvää, ettei se ole onnistunut - en muuten tätä tekstiä naputtelisi.

Ajattelin aloittaa tämän blogin tarinaksi kahdenkympin kriisistä. Blogi kertoo 21-vuotiaasta nuoresta naisesta yli 20 ylimääräisen kilon kanssa - eli aikamoinen kriisi kahdestakympistä. Tarkoitus olisikin siis alkaa paneutumaan siihen, miten ikilaihduttaja voisikin lihomisen sijasta alkaa laihtua - ja siihen miten käy, kun sokerikoukusta koitetaan päästä eroon. Olen koittanut iän päivän aloittaa, mutta nyt kun painan enemmän kuin koskaan, on pakko aloittaa ja tehdä muutos nykyiseen elämääni.

Tämä blogi on myös ruokaa bloggaamisen nälkääni, olen blogannut aikaisemmin nelisen vuotta lifestyleä, mutta sen lopetin keväällä. Suurin ongelma oli kunnon aiheen puuttuminen ja liika pinnallisuus. Joten tämä blogi keskittyy vain tähän elämäntapa-teemaan ja on karkean realistinen, sillä aion kuvata blogin kuvat pääasiassa vain puhelimella.

Toivon etteivät nämä jää kuuluisiksi viimeisiksi sanoiksi, "Nyt aloitan elämänmuutoksen!" Parhaani yritän ettei c;

Se olen minä!