Olen kamppaillut jaksamisen kanssa todella paljon viime aikoina. Alkukuusta olin todella hukassa elämäni ja itseni kanssa, inhosin ja vihasin itseäni niin paljon että mietin onko missään enää mitään järkeä. Kavereilleni ajatuksia purettuani he sanoivat, että mene nyt hyvä ihminen psykologille. Sittenpä kovan vastarinnan jälkeen nöyrryin ja varasin ajan YTHS:ltä. Ensin pääsen terveydenhoitajalle, jonka luona tehdään hoidontarpeen arviointi. Ajan sain siitä hetkestä puolentoista kuukauden päähän, eli tasan kolmen viikon päähän tästä marraskuisesta hetkestä. Mietin yhdessä vaiheessa sitä, kirjottaisinko ihan erikseen postauksen koskien masentuneisuutta, mutta voimaa ei ollut asiaan siinä vaiheessa vaikka ajatuksissa kävikin.
Nyt olen voinut pari kolme viikkoa jo vähän pirteämmin - pahin aallonpohja on selätetty, vaikka meinaan kuolla stressiin ja joudun tekemään erinäisiä hengitysharjoituksia päivittäin etten menetä hermojani lopullisesti asialle jos toisellekin. Puhuin ajan varaamisen jälkeen äitini kanssa, ja hän sanoi että hänellä on ollut aina pimeä aika paljon raskaampaa kuin kevät- ja kesäaika. Itsellänikin aallonpohja imaisi mukaansa heti syyskuussa pimeyden tultaessa ja lokakuussa olo oli sietämätön. Ihan selkeä kaamosmasennus, koska olo helpottaa aina radikaalisti keväällä, ja taas syys-lokakuussa tämä alakulo iskee. Kirkasvalolampun ansiosta taistelin itseni edes puoliksi elävien kirjoihin, mutta matkaa on vielä. Unirytmi on vinksallaan ja sietämätön väsymys vaivaa jatkuvasti, olen todella hermostunut ja hermot kireällä, päähän on sattunut jo yli viikon (tod. näk. lihasperäistä kun on niskat ja hartiat varmaan aika jumissa), ja pahin suma koulujuttujen suhteen on osunut tähän marraskuun loppuun. Kandi odottelee, seminaarit pyörii, mutta ei ole voimaa eikä aikaa revetä kolmeen asiaan samaan aikaan. Eli aika sinnittelemistä tämä tällä hetkellä tuntuu olevan.
 |
| Täälläkin muuten ollut lunta pariinkin otteeseen marraskuun aikana! Tämä kuva tosin vime vuodelta. |
Onneksi yksi piristys on tullut jäissä olevan deittielämän suhteen. Rohkaistuin muutama viikko takaperin lataamaan sinkkuuttani piristämään Tinderin - jälleen kerran. Onnistuinkin sitten eräälle maanantaille sopimaan kahdet deitit - ensimmäiset olivat yhtä laimeat kuin lehmän paska enkä ole ollut yhteydessä mieheen sen koommin, mutta toiset säväyttivät ja tämän miehen kanssa puhun edelleen. Olemme itse asiassa aikeissa nähdä uudelleen, ja olen asiasta iloinen. Oikeastaan piristyminen liittyy tähän olennaisesti, vaikka toki joka päivä on mielessä oma ulkonäkö, vaa'an lukema ja kireäksi käyneet vaatteet. Mitä jos mies hätkähtääkin sitä mitä vaatteiden alta paljastuu ja lähtee pakoon? Niin. Senpä näkee sitten jos tällainen tilanne tulee. Mutta Tinder noin muuten on jäänyt kyllä pölyttymään, jotenkin tämä ihminen vangitsi huomioni kokonaan. Äärimmäisen harvinaista tällaiselle nirsoilijalle.
Syömisen kanssa olen jahdannut kohtuutta, joka on kylläkin vieläkin kateissa. Olen herkutellut lähes päivittäin, mutta olen yrittänyt päästä syyllisyydestä eroon herkuttelun suhteen. Ainoastaan tässä on sellainen pieni ongelma, että sillä rahalla mitä olen ostanut herkkuja, olisin jo ostanut itselleni uuden isomman talvitakin... Valintoja valintoja. Saatan alkaa miettimään tätä aktiivisesti aina kun alkaa himottamaan herkut, rahassa kun ei tule juuri pyörittyä.
Mutta näillä puheilla täytyy sanoa että ensi kertaan, pari aihetta on mielessä, joista olisi kiva kirjoitella lisää. Onneksi joulu tulla puksuttaa hitaasti mutta varmasti (kuukausi!) ja pääsee lomailemaan. Sitä mä ootan.
