Aikuisten ystäväkirja

Olen todella ylpeä voidessani sanoa että kuulun JNS Blogien yhteisöön. Meille sitä on koonnut Sami-Petteri, joka blogissaan pisti pystyyn aikuisten ystäväkirjaa - mikä mainio ajatus! Tekin saatte tätä kautta yhden uuden palan itsestäni, sekä saatte tietää asioita, joita ei varmasti tulisi muuten blogissa mainittua. Muistan kaverikirja-aikaan pienempänä kun täyttelin itse omaa kaverikirjaani, ja siellä olikin sitten monta omaa kohtaa täytettynä eri hetkiltä. :D Nyt pääsin taas lapsuuden paheeseeni, eli täyttelemään juttuja koskien itseäni. Eikun hommiin!

Nimeni on Emilia

Jotkut tosin kutsuvat minua Empuksi, Emsuksi tai ihan vaan Emiliaksi

Olen syntynyt vuonna 1995, eli olen siis – 21, maaliskuussa 22! – vuotias.

Lapsuuskotini langallinen numero: jotain 02 56994994949 tyylillä :D

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: taitoluistelija, balettitanssija tai kilparatsastaja

Mutta isona minusta tulikin: tällä hetkellä vahvasti näyttää siltä että musta tulee ympäristöviranomainen ja/tai poliitikko (se tosin vasta keski-iässä). Koulutus biologiksi tosin

Täydellinen puoliso: on täydellinen. Romanttinen, hauska, kuuma ja se oma tiimi ja tukipilari.

Itsehän olen täydellinen, mutta exieni mielestä saatan olla: upea? ärsyttävä? En ole paljoa kysellyt :D

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: tekisin kaikki asiat, jotka illalla tulevat mieleen ja joita en ikinä aamulla saa aikaiseksi tehdä. (t. Iltavirkku)

Harrastan nyt: youtubea, bloggaamista, haaveilua kesän lenkkikeleistä

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Sannia tai jotain menevää EDM:ää

Noloin teeveeohjelma josta pidän: Beverly Hillsin täydelliset naiset

Bravuurini keittiössä: bataattisosekeitto (ihan helvetin hyvää)

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: on menkat ja/tai olen todella väsynyt sekä randomisti

Lapsuuteni lempilelu: ruskea Ikeasta ostettu Julia-nalle (edelleen tallessa!)

Lempilelu nykyään: älylaitteet

Salainen paheeni: omien videoiden katsominen, oman blogin lukeminen, oman my storyn katsominen, oman instagramfeedin selaaminen... you name it. Teen nii hyvää matskuu vissii :D

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: likaiset seksipuheet eksälle

Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: "Asiat ovat juuri niin vaikeita kuin niistä tekee" - tällä ajatuksella olen saanut porskutettua menemään, mutta olen rehellisesti sen unohtanut moneen kertaan ja kävin sen oikein etsimässä edellisestä blogistani. Tällä viisaudella olen stressitasoja pitänyt aisoissa, ja aion sen ottaa uudelleen käyttöön tänä vuonna.

Tarina lihavasta tytöstä ja minäkuvasta

Youtube on mulle parasta terapiaa tällä hetkellä. Itseni hyväksyminen ja oma minäkuva ovat sellaisia asioita, jotka ovat vaikeita kohdata, etenkin hetkinä, kun olet syönyt taas herkkuöverit ja kaduttaa. Olen ollut todella pitkään uskossa, että en ole niin lihava mitä olen, mutta kuitenkin olen silti ajatellut olevani aina niin lihava mitä nyt olen. Todella ristiriitaista, eikö?

Mietin paljon miten on mahdollista omistaa näinkin ristiriitainen minäkuva. Toisina päivinä teen mitä haluan ja menen minne haluan, toisina päivinä mietin todella paljon sitä, miltä näytän muiden silmissä ja mitä muut ajattelevat. Peilissä näytän ihan nätiltä, mutta kuvat kertovat ihan jotain muuta. Videosta puhumattakaan. Videolla itsensä näkeminen on useimmille todella kummallista, ainakin sen perusteella mitä olen kokemuksia kuullut. Oma ääni kuulostaa oudolta, omat kasvot näyttävät erilaisilta, kun ei ole kyse peilistä tai selfiekamerasta, näät kaikki eleet ja sen pahimman vihollisen - oman kropan, täysin ulkopuolelta ja niistäkin suunnista, joita ei peilistä oikeasti näe. Näihin kaikkiin olen itse täysin tottunut, kuulen oman ääneni samana puhuessa että videoilla, ja olen oppinut erottamaan milloin avaan suuni puhuakseni kun editoin. Oma keho on kuitenkin asia, jota aina katson kriittisesti. Silti kummalla tavalla oman kehon kohtaaminen videolla ei ole tehnyt tai saanut aikaan itsessäni jyrkkiä reaktioita. Suurin syy siihen lienee se, että haluan olla aito ja oma itseni sensuroimatta kehoani videoilla. Uskon että katsojiakin kiinnostaa enemmän katsoa videoitani, kun niissä on muutakin kuin vain naamani ja niistäkin otoksista rajattuna pois pätkät, joissa kaksoisleukani näkyy. Ikävä fakta on vain se, että tällä hetkellä kaksoisleukani näkyy joka ikisessä pätkässä.

Tilanne, jossa en ole täysin tyytyväinen siihen mitä videolla näen ja jossa en kuitenkaan halua piilottaa itseäni juuri sen aitouden vuoksi, pakottaa minut kohtaamaan asian. Se pakottaa miettimään ja hyväksymään itseni juuri näin tällä hetkellä. Huomasin mielessäni kauhistelevani omaa mahaani viimeisimmällä my day -videolla. Tuoltako se oikeasti näyttää? Ihanko oikeasti, onko se minun mahani? No, eipä se kenenkään muunkaan maha ole, eikä kameran linssissä ole läskisuodatinta, joten näin se asia sitten on.

Itseni hyväksymisen lisäksi Youtube antaa itselleni motivaatiota. Kun kohtaan kehoni ja ulkonäköni ongelmia videon muodossa ja usein, pysyvät asiat mielessä ja herättävät samalla uusiakin oivalluksia. Tänään mahan kauhistelun jälkeen mietin, että kuitenkin on hyvä että video on olemassa, sillä kun elämäntapamuutokseni etenee, voin katsoa aikaa taaksepäin, siihen hetkeen kun olen ollut aloittamassa muutosta ja nähnyt miksi se on tarpeen. Voin tajuta uudelleen vääristyneen minäkuvani ongelmia - lihava tyttö, joka ei tajunnut olevansa lihava vaikka on aina niin luullut ja ajatellut itsestään. Yläasteaikoina olin satavarma että olen kauhea läski. Yhdessä koulun kuvistunneilla otetussa kuvassa näkyi pieni kuhmura kyljessä, joten kuva oli mielestäni kamala, ja toivoin että kukaan ei sitä ole huomannut. Kuvaa en halunnut julkaista missään, näkyihän siitä miten lihava olin. Mutta en ollut. Vääristynyt kuva itsestäni aiheutti tämän ajatuksen.

Haluan kohdata itseni vihdoin siinä tilanteessa, missä olen nyt. Luulematta itseäni lihavammaksi tai laihemmaksi mitä olen. Videot auttavat siinä todella paljon. Pelkään kuitenkin sitä, että kun elämäntapamuutos etenee, paino tippuu ja vaatekoko pienenee, olen jälleen tilanteessa, jossa kuvittelen itseni todella isoksi ja ällöttäväksi. Tilanteessa, jossa en kohtaa itseäni realistisesti. Haluan säilyttää tämän tekstin ja tehdä aiheesta videon, jotta muistaisin miksi on tärkeää kohdata itsensä sellaisena kuin on ja hyväksyä itsensä juuri nyt ja näin. Hyvä olo ja hyvinvointi lähtevät sisältä, sekä voima pitää itsestään huolta. Mikään ei siihen anna enempää motivaatiota, kuin se, että lopulta osaa rakastaa itseään ja haluaa muuttaa elämänsä niin, että olo itsensä kanssa on hyvä lopun elämäänsä.

Youtubessa minua voi seurata kanavalla denppu.

Neuvojat neuvomassa

En tiedä onko tämä kuinka yleinen ilmiö, jonka olen kohdannut, mutta parin viime päivän aikana olen siihen törmännyt muutamaan otteeseen. Ilmiön nimi on tarpeeton neuvonta.

Olin puheissa yhden tuttuni kanssa pari päivää sitten, ja puheeksi tuli alkava elämäntapamuutokseni. Kerroin miten vähitellen alan tekemään muutoksia ja miten havahduin asiaan kun vanhat vaatteet eivät enää sopineet, ja miten alkoi ilmaantumaan kremppaa kroppaani. Hän oli toki kannustava, mutta sanoi että ei kannata liian rajusti aloittaa laihduttamaan, kehotti lisäämään arkiliikuntaa ja syömään vähemmän ja olemaan napostelematta. Mitä nämä ovat? Juurikin niitä tarpeettomia neuvoja: olin juuri kertonut aloittavani hiljalleen, askel kerrallaan tätä matkaa pohdittuani kauan näitä asioita. Eli siis käytännössä olin jo antanut ilmi etten ala laihduttamaan rajusti ja niin edelleen.

Eilen puhuessani laktoosittomasta ja gluteiinittomasta kokeilustani, joka on alkanut melko muhkuraisesti, kaverini totesi, että kokeile ensin ilman laktoosia ja sitten vaihda gluteiinittomaan. Totesin vain että en, teen sen ensin ilman molempia niin selkenee kummasta oireet johtuvat. Tarpeeton kommentti? Kyllä.



Tarpeettoman neuvonnan ilmiön takia aloin miettimään yksinkertaisesti sitä, jos jättäisin puhumatta asiasta ympäriinsä, kun neuvoja eivät todellakaan tiedä asioita, joita olen pääkopassani ajatellut tai joita työstän paraikaa. He saattavat tarkoittaa hyvää, mutta tekevät oikeasti vain hallaa. Jatkossa aion sulkea korvani tarpeettomanta neuvonnalta ja kommenteilta - ellei neuvo satu olemaan äärettömän hyvä, kuten etene omaan tahtiisi, äläkä välitä neuvojista!

Onneksi itselleni tässä projektissa tärkein ihminen ei kommentoi tarpeettomia kommentteja tai neuvo turhia itsestäänselvyyksiä, muuten ärtyneisyyteni asian tiimoilta saattaisi läikkyä yli laidan. Äitini kanssa puolestaan käymme hyvin neutraalin turhautunutta keskustelua painosta ja lihavuudesta, mutta hänkään ei esitä turhia kommentteja, keskustelemme vain siitä mitä on tullut vastaan. Siitä olen iloinen, että tällaisiakin ihmisiä löytyy, jotka eivät ole koko ajan neuvomassa. Välillä tuntuu, että neuvovat ihmiset ovat enemmän kiinnostuneita neuvomaan kuin kuulemaan itse asiaa, jota heille kertoo!

Hyviä neuvoja otetaan aina vastaan - mutta vasta sitten kun niille on tarvetta! ;>

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18428273/?claim=xz4zgyx9v2u">Follow my blog with Bloglovin</a>

Uusi vuosi, uusi ruokavalio? | RUOKAVALIOPROJEKTI #1

Vuotta on kulunut nyt noin kahdeksan päivää, ja voin sanoa olevani vihdoin oikeasti rentoutunut ja lomaillut. Alan olemaan täydellisen valmis tulevaan vuoteen ja pitämään tavoitteistani kiinni - olen puhunut täällä jo roskaruokalakosta, ja se pitää, mutta loput päivät tammikuusta ovat tipattomia sekä karkittomia - muutamat lasit valkoviiniä ruuan kanssa ja viimeiset karkit laivalta ovat olleet liiankin tuhoamisen arvoisia. Herkkuja en kiellä kuitenkaan kokonaan, vaan sallin itselleni esimerkiksi poppareita ja jäätelöä, jos mieli oikein tekee.

Suurin muutos ei kuitenkaan ole herkkujen olomuoto, vaan kaiken ruuan sisältö ylipäätään. Inhoan kaikkia trendivillityksiä ruokavalioissa, etenkin niitä, joita milloin missäkin blogeissa hehkutetaan. Nyt olen kuitenkin tullut umpikujaan ruokavalioni kanssa. Vatsani kanssa on ollut aina vähän oikkuja, olen turvoksissa ja maha kipeänä todella usein, lähes päivittäin. Olen miettinyt mikä mahtaa olla syynä näihin oireisiin, ja olen päätynyt lähteä tekemään kokeilua, joka kestää suunnilleen kaksi kuukautta. Mistä sitten on kyse?

Tekisi kyllä mieli pitsaa! Mutta kun en saa syödä niin en syö. :c

Olen päätynyt siihen, että jätän ruokavaliostani pois hiljalleen gluteiinin ja laktoosin, ollen lopulta pari viikkoa ilman kumpaakaan, ja sitten kokeilen vuorotellen kummasta oireet mahdollisesti johtuvat. Koska todennäköisintä on, että oireet ovat jomman kumman aineen aiheuttamia. Silloin kun syön pastaa ja makaronia, vatsa kipeytyy, kun syön suklaata tai jukurttia, tai muuta vastaavaa, vatsani kipeytyy silloinkin. Joskus ruisleipä teki samaa, ja teki vatsan todella kipeäksi.

Vaikka inhoan lukea postauksia niin blogeissa kuin muissa medioissakin miten joku elää niiin terveellisesti ja on siksi parempi ihminen kun noudattaa jotakin tiettyä ruokavaliota, aion jakaa kokemuksiani kokeiluni aikana. En ole kuitenkaan tästä muuksi muuttumassa, enkä voisikaan suuren inhoreaktioni takia. :D Ja se muuten terveellinen elämä, se on sitten jo oma tarinansa missä se piilottelee. Kuitenkin olen kiinnostunut siitä, miten tässä käy ja löydänkö ratkaisua oikuttelevaan vatsaan ilman lääkärireissuja.

Saa nähdä kuinka hyvin opin mitä voin syödä ja mitä en - täytyy pitää kaupassa silmät auki! Myös ruokia on kehiteltävä ottaen huomioon tulevat muutokset, joten tästä kaikesta tulen sitten kirjoittelemaan projektin aikana.