Ei se elämäntapamuutos ihan niin helppoa ollut saada aikaan. Vasta nyt, kun katson aikaa taaksepäin, voin sanoa joitain asioita muuttuneen. Puolitoista vuotta on kuitenkin vielä lyhyt aika verrattain siihen, että haluan muuttaa koko elämäni parempaan suuntaan. Voi miten naiivi olinkaan, kun kuvittelin vuosikymmenen jatkuneiden ongelmien ratkeavan yhdessä keväässä.
Eräässä anonyymissä sovelluksessa henkilö kysyi, onko kesän alkaessa joku aloittanut elämäntapamuutosta ja miten sujuu, jos on. Vastasin, että aloitin vuoden 2017 alusta, mutta treenin makuun olen vasta päässyt tänä vuonna. Hän kysyikin sitten, miten olen saanut motivaation pidettyä yllä koko tämän ajan. Totuushan on se, että se motivaatio on monet kerrat karannut, mutta tullut takaisin uusien oppien kanssa. Olen monta kertaa luovuttanut, saanut itkupotkukiukuttelut, ollut kipeänä, ollut uupunut ja niin stressaantunut ja ahdistunut, että hengittäminenkin on vaikeaa. Olen puolentoista vuoden aikana käynyt sitä kuuluisaa elämäm kovaa koulua siinä suhteessa mitä pätee elämäntapoihin, ruokaan ja liikuntaan, ja on siitä jotain onneksi käteenkin jäänyt.
Tärkeimpiä oppeja:
- Mihinkään perustumaton riittämättömyyden tunne on pahasta. Vertailu pahempaa.
- Hyvä ei tule kiirehtimällä, keholla kestää aikansa sopeutua muutoksiin. Mielellä vielä kauemmin.
- Vaikeuksia tulee ja vielä enemmän niitä hetkiä, kun huomaa natisevansa merkityksettömistä asioista. Joskus tarvitsee oikean henkilön ravistelemaan pois myrkyllisistä ajatuksista oman kropan ja tekemisen suhteen.
- Oma kroppa ei mene pilalle, vaikka välillä joisikin kännit ja söisi karkkia yli oman tarpeen. Yksikään ruoka-aine ei yksinään aiheuta mitään peruuttamatonta kehossa.
- Tasapainon etsiminen elämään on paras tapa tavoitella hyvinvointia. Ihminen kehoineen tarvitsee säännöllisyyttä ja tiettyä rytmiä ja rutiinia jaksaakseen.
- Kroppa että mieli tarvitsevat lepoa, ja joskus rutiini on hyvä rikkoa, jotta voi kokonaisvaltaisesti rentoutua.
- Minulle eivät toimi lyhytaikaiset valmennukset ja haasteet, sillä ne sotivat hidastuumaista luonnettani vastaan ja aiheuttavat vain haitallisia ajatusmalleja.
- Ei ole olemassa repsahtamista ja ryhdistäytymistä, on olemassa vain elämää.
Oman jaksamisen rajoissa ei ole häpeä toimia - se on viisautta kuunnella itseään, ja tehdä vain sen verran, kun voimavaroja riittää. Tämän olen oppinut kantapään kautta omien voimavarojen loppuessa kesken kovan tavoitteen tavoittelussa. Nämä tavoitteet eivät ole olleet vain elämäntapoja koskevia, vaan myös esimerkiksi opiskelua sivuavia. On ollut joskus vaikeaa huomata, ettei perfektionismi ole ratkaisu, eikä aina voi olla hirvittävän hyvä kaikessa. Silti kannattaa yrittää, vaikkei lopputulos olisikaan viimeisen päälle hiottu suoritus.
Seuraavalle puolelletoista vuodelle haluan asettaa tavoitteksi:
- Jatkan treenaamista vain hyvän olon ja terveyden tavoittelemiseksi
- En arvioi muita ihmisiä arvostelevasti, ja keskityn näkemään ulkokuoren ohi kuten ennenkin
- Opettelen katsomaan itseäni peilistä jonkun muun ihmisen kanssa samaan aikaan häpeämättä kehoani
- Jatkan oman itseni, itsemääräämisoikeuteni ja oman tilani kunnioittamista. Kukaan ei saa kohdella huonosti millään tavalla ja vähätellä näin ihmisarvoani
- Saavutan treenissä tilanteen, jossa löydän treenaamiselle myös luovia variaatioita, jos kuntosalia ei ole saatavilla, enkä anna salin puuttumisen olla tekosyy treenaamatta jättämiselle
- Haastan itseäni ulos mukavuusalueeltani ja omaa luonnettani ja sen epäkohtia
Tässä muutamia asioita, jotka ensimmäisenä tulivat mieleeni. Tähän listaan voinkin palata 2019 loppupuolella, silloin toivottavasti olen Kanadassa! (Vahvistusta ei ole muuten vieläkään tullut. Jospa pikkuhiljaa.)
