Youtube on mulle parasta terapiaa tällä hetkellä. Itseni hyväksyminen ja oma minäkuva ovat sellaisia asioita, jotka ovat vaikeita kohdata, etenkin hetkinä, kun olet syönyt taas herkkuöverit ja kaduttaa. Olen ollut todella pitkään uskossa, että en ole niin lihava mitä olen, mutta kuitenkin olen silti ajatellut olevani aina niin lihava mitä nyt olen. Todella ristiriitaista, eikö?
Mietin paljon miten on mahdollista omistaa näinkin ristiriitainen minäkuva. Toisina päivinä teen mitä haluan ja menen minne haluan, toisina päivinä mietin todella paljon sitä, miltä näytän muiden silmissä ja mitä muut ajattelevat. Peilissä näytän ihan nätiltä, mutta kuvat kertovat ihan jotain muuta. Videosta puhumattakaan. Videolla itsensä näkeminen on useimmille todella kummallista, ainakin sen perusteella mitä olen kokemuksia kuullut. Oma ääni kuulostaa oudolta, omat kasvot näyttävät erilaisilta, kun ei ole kyse peilistä tai selfiekamerasta, näät kaikki eleet ja sen pahimman vihollisen - oman kropan, täysin ulkopuolelta ja niistäkin suunnista, joita ei peilistä oikeasti näe. Näihin kaikkiin olen itse täysin tottunut, kuulen oman ääneni samana puhuessa että videoilla, ja olen oppinut erottamaan milloin avaan suuni puhuakseni kun editoin. Oma keho on kuitenkin asia, jota aina katson kriittisesti. Silti kummalla tavalla oman kehon kohtaaminen videolla ei ole tehnyt tai saanut aikaan itsessäni jyrkkiä reaktioita. Suurin syy siihen lienee se, että haluan olla aito ja oma itseni sensuroimatta kehoani videoilla. Uskon että katsojiakin kiinnostaa enemmän katsoa videoitani, kun niissä on muutakin kuin vain naamani ja niistäkin otoksista rajattuna pois pätkät, joissa kaksoisleukani näkyy. Ikävä fakta on vain se, että tällä hetkellä kaksoisleukani näkyy joka ikisessä pätkässä.
Tilanne, jossa en ole täysin tyytyväinen siihen mitä videolla näen ja jossa en kuitenkaan halua piilottaa itseäni juuri sen aitouden vuoksi, pakottaa minut kohtaamaan asian. Se pakottaa miettimään ja hyväksymään itseni juuri näin tällä hetkellä. Huomasin mielessäni kauhistelevani omaa mahaani viimeisimmällä my day -videolla. Tuoltako se oikeasti näyttää? Ihanko oikeasti, onko se minun mahani? No, eipä se kenenkään muunkaan maha ole, eikä kameran linssissä ole läskisuodatinta, joten näin se asia sitten on.
Itseni hyväksymisen lisäksi Youtube antaa itselleni motivaatiota. Kun kohtaan kehoni ja ulkonäköni ongelmia videon muodossa ja usein, pysyvät asiat mielessä ja herättävät samalla uusiakin oivalluksia. Tänään mahan kauhistelun jälkeen mietin, että kuitenkin on hyvä että video on olemassa, sillä kun elämäntapamuutokseni etenee, voin katsoa aikaa taaksepäin, siihen hetkeen kun olen ollut aloittamassa muutosta ja nähnyt miksi se on tarpeen. Voin tajuta uudelleen vääristyneen minäkuvani ongelmia - lihava tyttö, joka ei tajunnut olevansa lihava vaikka on aina niin luullut ja ajatellut itsestään. Yläasteaikoina olin satavarma että olen kauhea läski. Yhdessä koulun kuvistunneilla otetussa kuvassa näkyi pieni kuhmura kyljessä, joten kuva oli mielestäni kamala, ja toivoin että kukaan ei sitä ole huomannut. Kuvaa en halunnut julkaista missään, näkyihän siitä miten lihava olin. Mutta en ollut. Vääristynyt kuva itsestäni aiheutti tämän ajatuksen.
Haluan kohdata itseni vihdoin siinä tilanteessa, missä olen nyt. Luulematta itseäni lihavammaksi tai laihemmaksi mitä olen. Videot auttavat siinä todella paljon. Pelkään kuitenkin sitä, että kun elämäntapamuutos etenee, paino tippuu ja vaatekoko pienenee, olen jälleen tilanteessa, jossa kuvittelen itseni todella isoksi ja ällöttäväksi. Tilanteessa, jossa en kohtaa itseäni realistisesti. Haluan säilyttää tämän tekstin ja tehdä aiheesta videon, jotta muistaisin miksi on tärkeää kohdata itsensä sellaisena kuin on ja hyväksyä itsensä juuri nyt ja näin. Hyvä olo ja hyvinvointi lähtevät sisältä, sekä voima pitää itsestään huolta. Mikään ei siihen anna enempää motivaatiota, kuin se, että lopulta osaa rakastaa itseään ja haluaa muuttaa elämänsä niin, että olo itsensä kanssa on hyvä lopun elämäänsä.
Youtubessa minua voi seurata kanavalla denppu.

Tosi hyvä teksti! :)
VastaaPoistaKiitos!! c:
Poista