Lokakuun jälkeen on tapahtunut paljon. Kahdeksan kuukautta myöhemmin odotan viikottaisia treenejäni, odotan sitä, että pääsen hikoilemaan ja rääkkäämään itseäni. Muistan miten vihasin uutta lempilajiani, sanoin ja puhuin siitä, etten tajua miten ihmiset haluavat olla ahtaissa sisätiloissa, jotka haisevat ihan hieltä. Nyt minä olen yksi niistä, jotka kävelevät tangon luo, nostavat sen niskan taakse ja ottavat tiukan katseen eteenpäin kyykätessään alas ja ylös. Aloin käymään salilla. Se on ollut paras päätös aikoihin.
 |
| Eka salikuva (helmikuu) |
Salilla käymisestä innostuin kaverini kautta. Hän lupasi lähteä näyttämään minulle, mitä siellä salilla kuuluu tehdä. Ja sen hän tekikin, veti minulle muutaman treenin ja teki treeniohjelman. Nyt neljä kuukautta myöhemmin, olen edistynyt hurjasti ja olen joutunut välillä pidättelemään itseäni, etten kävisi liian tiheällä tahdilla puntilla. En olisi koskaan uskonut, että hurahtaminen johonkin voi muuttaa ihmistä näinkin paljon. Olen löytänyt uuden intohimon. Se intohimo ohjaa käytöstäni, saa jättämään välistä baari-iltoja ja suosimaan miehiä, jotka tekevät samaa kuin itse teen. Välillä jäädessäni salin ainoaksi naiseksi miesten keskelle saatan vähän kiusaantua, etenkin kun nään jonkun tuijottavan kiusallisesti. Silti menen sinne takaisin, laitan luurit korville ja nostan painavampia painoja kuin edellisellä kerralla.
Muistan Vaakakapinan aikoihin keskustelut omasta lajista ja ilosta, jonka se voi tuottaa. Tuhahtelin, koska olin sitä mieltä, että muuta omaa lajia minulla ei ole eikä voikaan tulla kuin ratsastus ja tanssi. Tein kuitenkin uutena vuotena lupauksen siitä, että haastan luonnettani ja kohtaan myös epäluulojani nousten niiden yläpuolelle. Oma laji luo intohimon ja joskus se voi löytyä sattuman kautta sieltäkin, mistä katseen on jo kerran kääntänyt pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti